Pennun kanssa harrastamaan – tietoa uuden pennun omistajalle

HSKK järjestää vuosittain pentu- ja arkitottelevaisuuskursseja, näyttelykoulutusta sekä agilityn, tokon ja rally-tokon lajikursseja. Pentukursseille ja tottelevaisuuskoulutuksiin voi tulla pikkupennun kanssa heti, kun sillä on rokotukset kunnossa. Ennen tottelevaisuuskoulutuksen lajikursseja on hyvä käydä hakemassa oppia perustaitoihin koiran iän huomioiden joko pentukursseilta tai arkitottelevaisuudesta. Myös näyttelykoulutukset ovat avoimia pennuille.

Kuinka alkuun ensimmäisen koiran tai pennun kanssa?

Ennen ryhmäkoulutukseen tuloa kannattaa jo pientä pentua totuttaa uusiin paikkoihin ja muiden koirien läsnäoloon. Tutustuminen kannattaa aloittaa pennun ehdoilla ensin etäämpää ja vähitellen lähempänä häiriöitä. Uudet positiiviset kokemukset ja mielikuvat ovat tärkeitä koiran kehitykselle. Pieni pentu ei usein jaksa keskittyä pitkiä aikoja, joten harjoituskerrat kannattaa pitää lyhyinä.

Mitä pentukurssilla tehdään?

Pentukurssilla harjoitellaan tärkeitä arjentaitoja; luoksetuloa, palkkaamista, odottamista, hihnassa kulkemista, tervehtimistä sekä yhdessä tekemisen riemua. Kaikki saavat myös henkilökohtaista ohjausta esim. mahdollisten pulmatilanteiden ratkontaan.

Kurssin ikäraja on 3kk-12kk, ei esitaitovaatimuksia. Kaikki koulutus perustuu koiran omaan oivallukseen, positiiviseen vahvistamiseen sekä ohjaajan opettamiseen.

Pennun kanssa agilityyn?

Seuran agilityharjoituksiin osallistuvan koiran alaikäraja on yksi vuosi, sillä koiran on annettava kasvaa täysiin mittoihinsa ennen täysipainoisen agilityharjoittelun aloittamista. Uudet harrastajat aloittavat agilityn harrastamisen alkeiskurssin kautta, jonka ajankohdasta ilmoitetaan erikseen.

Ennen alkeiskurssia koiran kanssa kannattaa harjoitella yhteistyötä, leikkimistä, vapaanaoloa, paikallaan pysymistä, rauhoittumista ja muita perustaitoja, jotta varsinaisen agilityharjoittelun aloittaminen käy helpommin. Ennen alkeiskurssia ja myös uusille agilityn ryhmäpaikan hakijoille tehdään hallintatesti, jossa testataan näitä samoja asioita.

Yleisiä ohjeita pentukursseille osallistujille:

  • Koiralla pitää olla voimassa Kennelliiton ohjeistuksen mukaiset rokotukset
  • Käytä tavallista hihnaa, ei flexiä.
  • Toisille koirille tai ihmisille selvästi vihainen koira ei voi osallistua harjoituksiin.
  • Pentukurssien ulkokentällä järjestettävät kerrat siirtyvät eteenpäin, jos sää estää harjoitukset (pakkasraja -10 astetta).
  • Vesisade ei pääsääntöisesti estä harjoituksia.
  • Koulutustilaisuudet eivät ole koiran leikkimistä varten, leikkimisen pitää tapahtua joko koulutusta ennen tai sen jälkeen, häiritsemättä muita koirakkoja.
  • Paikat on pidettävä siistinä eli jokainen siivoaa koiriensa jätökset ym. roskat! Varaa tarpeeksi pusseja mukaan ja käytä koirasi tarpeilla ennen kentälle tuloa.
  • Ota mukaan paljon pieniksi pilkottuja makupaloja ja/tai lelu, joilla voit palkita koirasi oikeasta suorituksesta.
  • Sairaan koiran kanssa ei voi osallistua koulutukseen.

Milloin järjestätte seuraavan pentukurssin?

Lisätietoja tulevista kursseista ja ryhmistä julkaistaan Ajankohtaista-sivulla.